lauantai 27. elokuuta 2016

Äidin ompelimo

Kesällä piirtämäni ja leikkaamani nuken vaatekaavat pääsivät vihdoinkin tällä viikolla työn alle. Muutamana iltana minulla oli tilaisuus ja innostus leikata ja aloittaa ompeleminen. Tänään aamulla päätin saada ensimmäisen valmiiksi.

En muistanut saati saanut sopivaa tilaisuutta ottaa kuvia kaupungilla, joten otimme ne kotona.

Koska oli aurinkoinen päivä ja koko perhe vapaalla (ihana viikonloppu!), päätimme käyttää Luonnontieteellisen museon ilmaispäivän hyödyksi. Uusi mekko valmistui juuri sopivasti lounaaksi. Ruokailun jälkeen lähdimme kaupungille ja Malla tietysti myös, uusi mekko yllään. He nukkuivat lyhyet päikkärit rattaissa ja sen jälkeen tutustuimme museoon. Neiti rakasti sitä! Hän ryntäili Malla kainalossa ja oli ihmeissään kaikesta jännästä. Aulan norsu ja pahkasiat olivat hänestä ihastuttavia, erityisesti. 

Kotona tein vielä toisen mekon valmiiksi, sillä se oli nopea homma.

Tässä mekossa on ihanaa merellistä tunnelmaa. Tekisi mieli lavastaa hiekkalaatikolla rantakuva.

Seuraavaksi ajattelin harjoitella sellaisten vaatteiden tekoa, jotka olisivat istuvampi Mallalle. Tähän mennessä olen tehnyt vain "laatikkovaatteita". Tänään minusta alkoi tuntua siltä, että olisin valmis kokeilemaan jotakin vaativampaa. 

Minulla on monta suunnitelmaa vielä toteuttamatta, ja osa kaavoittamatta. Paljon jännää tiedossa! Kunhan pukuleikit alkavat, tästä voi tulla mielenkiintoista.

maanantai 22. elokuuta 2016

Kesän projekti

Huijasin hiukan viime päivityksessä, koska juuri silloin en muistanut koko asiaa. Yhden neulotun asian sain valmiiksi! Ja sillä oli aikataulu! Järjestin tämän vuoden Ropeconissa larpin, johon  tarvitsin erään tietyn propin. Päätin neuloa sen. Innoittajana/esikuvina toimivat eräs videopeli ja anime.

Malli: Oma, kahdesta ilmaisesta ohjeesta hiukan ideoiden
Lanka: Sandnes Garn Lanett Babyull Superwash, 24g+3g
Puikot: 3mm

Langan ostin keväällä Tikatasta alesta, ennen kuin liike lopetti. Aikataulun ja budjetin puitteissa ne olivat parhaimman sävyiset. Ja myönnettäköön, olen tyytyväinen lopputulokseen!

Peli on Don't Starve ja anime Flying Witch.

maanantai 15. elokuuta 2016

Lomailun jälkeen

Nyt voitaneen sopia, että hiljaiseloa on ollut kylliksi. Viime kuun olimme lomalla ja vaikka ehdin jonkin verran neuloa ja ommella, mitään en saanut valmiiksi. Sillä on tehnyt mieli blogata, mutta mistä blogata? Keskeneräisistä töistä ja suunnitteilla olevista, sanoisin.

Niitä keskeneräisiä (Tour de Sockin kaksi ensimmäistä sukkaa) en kehtaa blogata, koska en ole koskenut niihin kesäkuun lopun jälkeen. Mutta tavoitteeni on saada ne jouluun mennessä valmiiksi. Joten jossain välissä!

Perjantaina sattuneen pienoisen varvas-tapaturman innoittamana aloin neuloa itselleni Veera Välimäen Kappan. Kyseinen kirja jossa ohje on on ollut minulla lainassa koko kevään ja kesän, ja nyt päätin aloittaa jotakin itselleni. 

Sen lisäksi tekeillä on tyttäreni nukelle vaatteita. Niitä piti tehdä syntymäpäiväksi, mutten ehtinyt, joten tähtään jälleen jouluun.

Minulla kävi myös onni ja tuuri, kun osallistuin Tuin Kutomon Tuin apinakaliin alkukesästä. Tui arpoi osallistujien keskuudesta voittajia erinäkösille palkinnoille. Tästä on siis jo kuukausi. Tänään minulle selvisi, että olinkin voittanut jotain! Lankaa! Ihana ylläri!

Ja jottei tästä tulisi pelkkää tekstiä, kuva tämän hetkisestä edistyksestä Kappan suhteen:

Ahkera kalistelija. Tuilla on siis Ledger-kal ravelry-ryhmässään. Halusin osallistua ja tällä neuleella osallistun. 

Täytyy sanoa, että olen aika ylpeä edistymisestäni. Olen ehtinyt neuloa aika paljon kun viikonloppu meni levätessä ja varvasta parannellessa.